Tänään oli siis se ensimmäinen ultra. Jännitti odotusaulassa ihan hirveästi ja unohdin vähän väliä miten hengitetään. Varsinainen pakokauhu iski noin kaksi sekunttia ennen kuin itse tutkimus alkoi. Teki mieli pompata siitä laverilta pois ja sanoa, että tää oli tässä ei me tarvitakkaan mitään ultraa, kiitos ja näkemiin! Kauhu siitä, että siellä ei ole mitään elävää iski niin lujaa vasten kasvoja, että ajattelin etten halua tietää. Niin kauan kun mä en tiedä niin voin olla "onnellinen". Mies tarrasi käteen kiinni ja jälkeenpäin kun puhuimme niin hän oli miettinyt mitä ihmettä hän voi tehdä tai sanoa jos siellä ei olekkaan kaikki kunnossa.
Ja sitten se pieni lihapulla näkyi siinä ruudulla ja lääkäri osoitti meille pienen, mutta tiheän sydämmen väpätyksen. Pikku-Ruu oli siinä. Ihan oikeassa paikassa, oikean mittainen ja oikein kehittynyt. Laskettuaika pysyi entisellään. Kuvaruudulta löytyi kättä ja jalkaa, sekä pikkuista selkärankaa. Täydellinen 2,6 cm kokoinen sikiö. Kyyneleet nousivat silmiini ja mies antoi hellän pusun otsalle.
Lääkäri, joka oli aivan ihana vanhempi mies, selitti meille sikiön rakennetta ruudulta opastaen, osoitti ruskuaispussin ja paljon muuta. Oli mukavaa, että hän kertoi kaiken niin perusteellisesti ja vastaili mieheni kysymyksiin. Minä tuijotin ruutua ja nyökkälin, muuhun en liikutukseltani ja ihmetykseltäni pystynyt. Mahtavaa bonusta oli se, että lääkäri innostui ottamaan myös 3D kuvan pikkuisesta (ja ilman lisäveloitusta). Siitä on maallikon paljon helpompi ymmärtää katsovansa sikiötä. Miestä alkoi lopussa, jännityksen tasaannuttua, huimaamaan ja hänen piti istahtaa nurkassa olevalle tuolille ettei taju olisi karannut. Hän on varsin herkkä huimaukselle. Mahtaa raukka pärjätä tooodella hyvin synnytyksessä =)
Täällä siis ollaan onnellisissa ja mahtavissa tunnelmissa. Täytyy nyt vain toivoa, että kaikki jatkuu hyvin. Sormet ja varpaat ristissä.
(edit: viikkoja tällöin 9+4)
Pikkuveljen syntymä
9 vuotta sitten
5 kommenttia:
Voi ihanaa, oikein paljon onnea pikkuisesta ja hienosta ultrakokemuksesta. Mulla on alkuraskauden uä tänään ja voi hyvinkin olla, että minäkin hyppäisin siitä laverilta karkuun =) Jännittää ihan vietävästi.
Onnea hienoista ultranäkymistä! Mulla on maanantaina np-ultra. Siihen asti pitää vielä jännätä. Ja olen varmaan ihan yhtä hermona maanantaiaamuna kuin sinäkin olit. :)
Onnittelut mahtavista ultrakuulumisista!
Meillä vielä vajaa viikko aikaa ultraan, mutta paniikki iskee jo nyt. Sillain hyvällä tavalla.
Ooh, anteeksi, että täytän kommenttilistaasi, mutta korjaan, että vajaa KAKSI viikkoa vielä. Into on suurempi kuin järki ja muisti :)
Moi Onerva! Lisäsin blogisi listaani ja alan seuraamaan sitäkin. Kaksi viikoa on lyhyt aika, joka saattaa kestää ikuisuuden =)
Kiitos Sanna ja Chaska mukavista kommenteista ja onnea omiin ultriinne!
Lähetä kommentti