Olemme olleet kotona nyt jo muutaman viikon. Kaikki on mennyt hienosti ja päivät ovat soljuneet ohi kuin huomaamatta. Tähän elämään tottui sillä sekunnilla kun avasimme kotimme oven sairaalasta tullessamme. Ja toisaalta kaikki tuntuu vielä jonkinlaiselta unelta. Toisinaan aamuisin katselen vauvaamme ja ihmettelen miten tähän tultiin ja miten ihmeessä meitä on siunattu tuollaisella pienellä ihmeellä. Tyttö on nukkunut yönsä lähes poikkeuksetta yhdellä heräämisellä. Hän on syönyt hyvin ja ollut suloinen tapittaja ollessaan hereillä. Maitoa on tullut riittämiin ja hiukan enemmänkin. Sohvamme, sänkymme ja kaikki mahdolliset tyynymme taitavat olla jo maidon kuorruttamia. Harsoja ostettiin heti lisää, sillä varsinkin alussa maitoa suihkusi enemmän kuin Pöppiäinen ehti nielemään. Pöppiäinen ihmettelee maailmaa suurilla silmillään ja yrittää jo hieman ähkien jutellakkin jotain. Ollessaan mahallaan mahaa vasten, yrittään hän kovasti nostaa päätään ja onnistuukin tässä lyhyissä pätkissä. Neuvolatäti ihasteli tytön jäntevyyttä ja virkeyttä. Pöppiäinen oli hereillä koko kotikäynnin ajan ja ihmetteli silmät pyöreinä maailman menoa.
Olemme uskaltautuneet neuvolakäynnin lisäksi muutamalle vaunulenkille, kauppaan, mummolaan, pappalaan ja ystävämme luo visiitille. Kaikki reissut ovat menneet oikein hyvin ja Pöppiäinen on suurimman osan ajasta aina nukkunut tyytyväisenä. Imetys on onnistunut hyvin vieraissakin paikoissa. Oman mielenterveyden kannalta on ollut todella tärkeää huomata, että pääsemme vauvan kanssa liikkumaan lähes kuten ennenkin. Asioita täytyy vain suunnitella hieman enemmän ja tarkemmin, mutta sosiaalinen elämä ei siis ole mahdotonta. Tosin tylsää tai erakoitumisen vaaraa ei vielä ole ollut sillä vieraita on riittänyt ja paljon on ihmisiä vielä käymättäkin.
On aivan ihanaa, että mies on kotona kesälomalla (4 vko) ja sen jälkeen vielä kolme viikkoa isyyslomalla. En todellakaan haluaisi jäädä vielä kahdestaan Pöppiäisen kanssa. On paljon mukavampaa kun on toinen ihminen vierellä tässä alussa. Ei tarvitse yksin ihmetellä uusia asioita tai pähkäillä mitä tehdä ja toisaalta mies ei jää paitsi näistä ensimmäisistä viikoista. Pöppiäinen meinaan näyttääkin hieman erilaiselta joka päivä.
Mies on omaksunut uuden isä-roolinsa todella hyvin. Hän ei ole ollut minulle apulaisena vaan hän toimii vauvan tasavertaisena huoltajana. Jotkut asiat mies osaa paremmin ja kysyn auliisti häneltä neuvoja ja mielipiteitä, kuten hänkin kyselee minulta. Ihanaa kun on vierellä ihminen jota rakastaa aivan valtavasti ja joka jakaa kaiken tämän uuden ja ihmeellisen. Hukutamme tytön suukkoihin.
Synnytyksestä olen toipunut hyvin. Sairaalassa oloa odotetusti inhosin ja olikin todella ihanaa päästä kotiin. Mieliala on ollut hyvä ja onnellinen, tosin iltaisin on aina välillä ollut jonkinnäköistä ahdistusta havaittavissa. Sitäkin vähenevissä määrin, ehkä hormoonit alkavat tasaantua tai jotain. Tunteita on siis ollut laidasta laitaan ja kaikki tunteet ovat olleet voimistettuja. Eräänä päivänä Pöppiäinen nukahti syliini ja hymyili oikein leveästi. Olin niin onnellinen, että aloin itkemään ja mies pyöritteli minulle päätään hymyillen. Mies meni vessaan ja sieltä tullessaan ihmetteli, että itkenkö minä vieläkin sitä hymyä? En tietenkään itkenyt enää sitä hymyä, mutta kun Pöppiäinen hymyili samalaisen leveän hymyn uudelleenkin =) Pitihän sitä sitten hiukan itkeäkkin uudelleen...
Aloitin muutama päivä sitten kirjoittamaan synnytyksestä, mutta en ole varma haluanko kuitenkaan julkaista sitä täällä. Jotenkin se on niin henkilökohtainen ja tunteikas aihe, että en ehkä halua edes nimettömänä pistää sitä kaikkien nähtäville. Pitää katsoa miltä ajatus tuntuu hieman myöhemmin.
Pikkuveljen syntymä
9 vuotta sitten
