keskiviikkona, huhtikuuta 15, 2009

Tauko?

Taidan pistää blogin jäihin. Jotenkin en osaa enää kirjoittaa elämästämme. Tuntuu liian henkilökohtaiselta. Ehkä jos laittaisin blogin salasanan taakse, mutta mahtaisiko sitä sitten lukea kukaan. Toisaalta en ole varma onko sillä lukijamäärällä kuitenkaan mitään merkitystä ja lukeekohan tätä juuri kukaan nytkään. Tiedä noista.

Täällä ollaan opittu kääntymään ja saatu alas kaksi hammasta. istuminenkin onnistuu jo aika hyvin, mutta ei ihan ominvomin kuitenkaan. Muutamassa viikossa pienestä vauvasta tuli iso tyttö! Jokeltelua tulee jos jonkin moista. Vau-vau-va ja baa-baa-ba ovat yleisimpiä. Leuka on lähtenyt liikkeelle ja osallistuu tähän puheen tuottamiseen. On se vaan aivan mahtavan näköinen pakkaus uusine hampaan nysineen ja irvistyksineen. Ihana.

Kaikenlaista kommentoitavaa ja kerrottavaa periaatteessa olisi. Voisin kirjoittaa äiti ja anoppi suhteiden muuttumisesta oman vanhemmuuden myötä, tai omien isovanhempieni uudesta mahdollisuudesta. Olisi pelkoja lapsen kasvun, kehityksen ja ylipäätänsä olemassaolon suhteen. Pohdintoja asuinmuodosta ja kaksion riittävyydestä (riittämättömyydestä). Löytyisi täältä ajatuksia itsensä hukkaamisen tunteista ja toisaalta kaiken loksahtamisesta paikoilleen, parisuhteesta, vapaa-ajasta (?), tyytyväisyystasosta, lähestyvästä koulusta ja lapsen hoitoon laittamisesta, lapsiluvusta ja kaiken sovittamisesta tähän yhteen elämään.

Mutta en tiedä. Saattaa olla, että nämä ovat hyvästit hetkeksi aikaa.

tiistaina, helmikuuta 17, 2009

Arki, isä ja kyynel

Päivät rullaa eteenpäin tasaisesti. Olen ollut todella yllättynyt siitä miten mukavaa elämä kotona vauvan kanssa voikaan olla. Nautin täysin siemauksin yhteisestä ajasta pienen Nuppuseni kanssa. Joka päivä rutiinit toistuvat kuta kuinkin samanlaisina. Ja jostain syystä minusta on kauhean kivaa kun päivät ovat lähes toistensa toisintoja. Ystävien ja sukulaisetn vierailut maustavat arkea. En olisi ikinä uskonut, että näin puuduttava ja tylsä elämä voisi olla minulle omiaan. Lapsen myötä oppii niin hirveästi itsestään.

Miehellä oli sunnuntaina oikein erikoisen kova "minä-rakastan-Nuppua"-päivä. Ainahan se on Nupusta innostunut ja otettu, mutta sunnuntaina sen silmistä loisti koko päivän aivan hirmuinen kiintymys vauvaa kohtaan. Ne antoivat minun nukkua pitkään (kuten yleensäkin viikonloppuna) ja touhottelivat aamutoimiaan rauhassa kahden. Mies oli opettanut Nupulle miten pelleä mätkitään, siis hutkeivat sellaista lelua mikä on mahdoton kaataa ja joka kilisee heiluessaan. Että en mä itseasiassa ihan kauheesti nukkunut enää siinä vaiheessa kun kuuntelin vaan sitä kilinää, miehen innostunutta selostusta ja Nupun innostuneita kiljahduksia. Ja jestas miten ihastunut Nuppu on isäänsä. Äiti on kyllä niiiin tylsä kun sen naamaa pitää tuijottaa päivät pitkät. Mutta isi se se vasta on jotain. Sille kujerretaan ja keikistellään. Äiti sitten taas on liikutuksesta kyynelissä kun se katsoo noiden kahden touhuja. Sunnuntaina ne ei saanu toisistaan tarpeeksi vaan touhottivat koko päivän kaiken näköistä hassua. Sai äiti taas hiukan hengähdystaukoa hoitorutiineista.

Toi liikutus ja kyyneleet on muuten tuttu juttu täällä. Vieläkin. Että kyllä sen hormonien jylläämisen huomaa muustakin kuin aivan järjettömästä hiustenlähdöstä. Ennen raskautta en ole ollut mikään hirvee herkistelijä jos nyt en silti koskaan mikään täysi kalliokaan. Mutta sitten kuvioihin tuli hormonit. Raskausajan pohjanoteeraus oli itkukohtaus Armageddonin loppukohtauksessa. Voi tsiisus, että hävetti vaikka oltiin vaan kotosalla. Ja miestä nauratti kun meikä vollottaa semmosen elokuvan loppua mistä en edes oikein pidä. Nyt ajassa jälkeen raskauden pohjanoteeraus tuli yllättäen alppihiihdon parissa. Liikutuin kovasti kunPoutiainen voitti ensimmäisen pronssinsa. Ja se totaalinen pohja tuli vastaan kun uutisissa näytettiin uusintana se ja taas minä liikutuin kyyneliin. Rasittavaa! Ei kai tää oo pysyvää?

Pitäisi kirjoittaa vielä reviirin laajentamisesta junailuun ja kiinteiden aloittamisesta jotain juttua. Mutta nyt taas Nuppu kutsuu.

Niin ja myöhästynyttä ystävänpäivää kaikille!

maanantaina, helmikuuta 02, 2009

Imetyksestä taas

Tuohon imetysasiaan vielä sen verran, että en tunne imetystukipuhelinta tai jotain vastaavaa oikein omaksi foorumikseni. Imetystukilistan sivuilta olen kyllä etsinyt apua ja monesta muustakin lähteestä. En vain oikein enää keksi mitä tässä muka voisi tehdä. Vika voi olla jossain mitä olen syönyt, jossain hajussa mikä minuun on tarttunut tai ties missä. Jos vauva ei suostu syömään niin se ei suostu syömään. Tämän olen todennut. Ei vaikka kokeilisin mitä ihmeellisempiä asentoja (kainalosta, makuultaan vauvan päällä roikottaen, seisaaltaan heijaten, sängyllä istuen ja pompottaen, kävellen ja niin edelleen). En käytä mitään hajusteita (satunnaisesti deodoranttia) enkä mitään pesuaineita. Välillä olen kokeillut tiuhempaa ruokailuväliä ja välillä pidempää. Eipä tunnu olevan vaikutusta. Sitä jotenkin luulis, että jos vauvalla on ihan hirvee nälkä niin se söis, mutta tää tapaus vaikuttaa siltä että se kyllä mieluummin kiukuttelee vaikka ois kuinka nälkäinen kuin alentuis tekemään jotain mitä on päättänyt olla tekemättä (taitaa tulla äitiinsä). Tuntuu siis siltä, että silloin kun Nuppu päättää olla tissittelemättä ei sen päätä käännä kerta kaikkiaan mikään. Mun itsepäinen vauvani =)

Maidontulo on vähentynyt näiden vihakausien takia ja sen nostaminen vaatisi tiivistä tissillä oloa, mikä tässä meidän tilanteessa on aika haastava vaatimus. Aamuisin tissi kelpaa ja nykyään iltaa kohden aletaan kieltäytymään. Tämä on siis seurausta tuosta, maidon vähenemisestä. Mutta en enää jaksa tapella, syököön illalla pullosta. Olen kuitenkin saanut asian kanssa jonkun näköisen rauhan. Joku voisi sanoa, että ole luovuttanut mutta sen jonkun kannattaa ehkä sanoa se vain salaa selän takana. Toi koko asian vatvominen alkoi käymään niin paljon psyykeen päälle, että näin on paaaaljon parempi. Ja onnekksi Nuppu on sentään jo 4kk, on se ainakin jotain hyötyä saanut jo tähänkin mennessä. Se ei kyllä tee hyvää kiintymyssuhteen kehitykselle jos äiti tuntee suurta epätoivoa, armotonta hylkäämisen tunnetta ja jopa pientä vihaa, joka toinen viikko tai jopa useasti päivässä kun toinen ei kelpuutakkaan tissejä ravinnonlähteekseen. En halua muistaa Nupun vauva-ajasta vain sitä, miten imetys ei onnistunut. Sitä paitsi musta tää on ollu aika onnistunut imetys ihan näinkin. Niin kauan ajattelin nyt jatkaa tota yö/aamuimetystä kun maitoa riittää ja Nuppu sen sallii. Mutta ensi kerralla kirjoitan jostain muusta kuin imetyksestä. On tässä meidän elämässä paljon muutakin kuin pari tissejä ja kiukutteleva kakara =) Ja itseasiassa vaikka toi kova tahtoja onkin ja välillä vauhdikas kiukustumaan niin se ei kyllä ole pitkä vihainen. Se sulaa yleensä sadasosa sekunnissa ihan hymyksi. Ihana lapsi.

perjantaina, tammikuuta 23, 2009

Muutoksia

Tein muutaman muutoksen blogiini. Uusi pohja on otettu sivulta Simply Fabulous Blogger Templates. Vaihdoin Neppa odottaa nimen uuteen, sillä enhän minä enää odota. Tai odotan tietysti kaikenlaista, ensimmäistä kääntymistä, askelta, sanaa ja vaikkapa ensimmäistä hoitopäivää (kauhunsekaisin tuntein tosin). Mutta en kuitenkaan odota enää vauvaa, joten nimen vaihto tuntui sopivalta. Jotain linkkejä ehkä hukkasin prosessin aikana.

Nuppu on muuten 3,5kk kypsässä iässä alkanut vierastamaan. Viimeiset neljä kertaa jonkun isovanhemman näkeminen on johtanut itkuun. Aluksi itku tuli jos mummu otti syliin, mutta tänään itkun sai aikaiseksi pelkkä juttelu ja katselu. Aina on heti rauhoittunut äidin tai isän syliin ja myöhemmin sitten hyväksynyt mummun ja papankin sylin. Muiden vieraiden kanssa ei ole tainnut ola samaa, mutta tämä johtuu varmaan siitä että isovanhemmat ovat *hieman* innokaita ottamaan Nuppusta syliin. Taitaa niiden vauhti olla neidille hieman liikaa. Pelottaa vaan, että jos tää tästä pahenee niin vaikeutuu kaikki vieraisilla käyminen hieman, eikä me enää ikinä päästä minnekkään kun ei voi jättää hoitoon... En mä ees tienny, että noin nuorena voi jo vierastaa. Jossain luki silti, että vierastaminen on älykkyyden merkki. Ehkä Nuppu on siis varsin älykäs. Vois käyttää sitä älyään ennemmin vaikka ympäri menemiseen tai johonkin muuhun mukavaan ja odotettuun kehitykseen.

Kehitystä on kyllä taas tapahtunut. Nykyään nauretaan usein, välillä oikein hekottaen. Se on kyllä ihan ihmeellisen ihana ääni. Sitä vois kuunnella vaikka kuinka kauan. Usein saan pikkuisen nauramaan puhaltelemalla vatsaan. Yritin yhtenä, oikein nauravaisena, päivänä kuvata videolle tätä ihmettä, mutta tulos ei ollut kovin hyvä. Videolla Nuppua ei vois vähempää mahaan puhaltelu kiinnostaa, oma nyrkki on paljon kivempi. Äiti sitä vastoin on lähes hysteerisen innostunut leikkimään, touhottaa, läpertelee ja lässyttää nolosti ja on melkein pyörtyä kaikesta siitä puhaltelusta. Ja kukaan ei varmasti usko, että juuri ennen kuin otin kameran esille, samainen leikki oli toistuvasti aivan mahdottoman hauska. Tolla lapsella on varmaan joku salainen missio nolata mut kaikissa mahdollisissa tallennettavissa hetkissä.

Leikkimatolla maatessa ollaan alettu tarraamaan siinä roikkuvia eläinparkoja jaloista. Äiti testasi tätä tartuntaa kala-helistimellä. Ja kappas! Niin vain neiti (ehkä 10 minuutin ihmettelyn jälkeen) tarras molemmin käsin fisuun kiinni ja yritti tunkea sitä suuhunsa. Ei ole vielä selkeästi nähnyt elokuvaa Nemoa etsimässä. Siinä opetetaan, että "Kala on kaveri, ei murkina." Noh tämän (äidin mielestä mahtavan) tempun Nuppu toisti useaan otteeseen. Kala parka oli inhottavan märkä ja kuolaisen niljakas harjoittelun jälkeen. No, one for all...

Mua on muuten alkanut jo ahdistamaan Nupun hoitoon laittaminen. Kauheasti mietittävää ja päätettävää. En oikein tiedä edes mitä hoitomuotoa kannatan. Ja nyt en viittaa mitenkään lähipäivinä puhuttaneeseen "taistoon" josta mm. Piuku kirjoitti blogissaan. En edes viitsi lähteä kommentoimaan tuota järjetöntä tapahtumaa, tulee vaan rumaa jälkeä ja hermon menetystä. Takaisin asiaan... itse olen ollut perhepäivähoidossa ja mies sekä perhepäivähoidossa että päiväkodissa. Päiväkodissa saattaisi hoitohenkilökunta olla ammattilaisempaa ja valvonta parempaa. Valvonnalla tarkoitan nyt hoitajien valvomista, ei lapsien valvontaa =) Eli siis perhepäivähoidossa voi olla vaikeampaa tietää mitä niiden seinien sisällä oikeasti tapahtuu, onko olot hyvät ja hoito asianmukaista. Etenkin kun Nuppu tulee olemaan niin kovin pieni hoitoon mennessään (n. 1v 2kk). Mutta toisaalta perhepäivähoidossa, pienessä ryhmässä, tuollainen pikkuinen toukka voisi pärjätä paremmin. Enkä tiedä kuinka paljon luotan kaupunkini päiväkoteihinkaan. Pitäisi selvittää mitä yksityinen päiväkoti maksaa ja onko sinne mahdollista päästä. Tai sitten pitäisi jäädä vielä vuodeksi kotiin ja lykätä koko hommaa, mutta kestäiskö pää sitäkään ja kuinka hankalaa koulun jatkaminen olisikaan kahden vuoden tauon jälkeen. Onhan tässä nyt vielä paljon aikaa miettiä. Kouluni alkaa syyskuussa ja tarkoitus olisi, että mies jäisi kesälomalle/isäkuukaudelle/hoitovapaalle loppuvuodeksi. Ollaan pistetty rahaa säästöön jotta tämä onnistuisi. Eli vuoden päästä Nuppu menisi vasta hoitoon. Mutta kai se on hyvä miettiä näitä ajoissa ja kai sitä paikkaa täytyy hiukan ennen tarvetta hakeakin.

Niin ja se imetys. Sen kanssa tapellaan vieläkin. On päiviä kun se ei onnistu lainkaan. En ymmärrä miksi tuo otus yrittää niin epätoivoisesti vierottaa itseään. Mutta nyt on taas ollut monta päivää niin, että hiukan kyllä kiukutellaan, mutta kumminkin suostutaan syömään. Välillä kun ei suostuta sitten niin millään. Sitten pitää yrittää pumpata ja syöttää pullosta. Tämä on vaan haastavaa kun lapsi itkee, äiti on tuskanhiestä märkä ja yrittää epätoivoisesti olla rauhallinen ja pumpata onnistuneesti tarpeeksi maitoa. Korviketta on siis joutunut antamaan muutaman kerran ja iltaisin annamme viimeisen syötön korvikkeena yleensä aina. En vaan enää väsyneenä jaksa tapella ja vääntää. Illat on alkanut muuten menemään mukavemmin. Nuppu on nukahtaa 21-22 vanhan 24-01 sijaan. Todella mukavaa! Herätyskin tapahtuu sitten aikaisemmin eli kahdeksan aikoihin, mutta sekin on vaan kiva. Toivotaan, että tämä jatkuisi. Toivoisin myös, että itse nukkuminen rauhoittuisi hieman. Se on semmosta pyörimistä, tutin suusta sylkemistä ja heräilyä. Sinnikkäästi laitan vaan tuttia takaisin niin kyllä siltä aina taju lähtee. Normaalisti syödään yöllä vain kerran, noin kello 04.

Mutta nyt olen "tuhlannut" päikky-aikaa blogiin jo vaikka kuinka. Jotain muutakin vois ehkä tehdä kun toinen nukkuu (miten ois syöminen...).

torstaina, tammikuuta 15, 2009

Vuosi 2009

Vuosi 2009 on siis täällä. Taas menee hetki ennenkuin sen osaa papereihin kirjoittaa. Tänä vuonna tulee täyteen kymmenen vuotta seurustelua, kaksi vuotta naimisissa oloa ja tyttäremme ensimmäinen vuosi eloa. Voisin siis todeta, että aika hyvä vuosi tulossa!

Mun on ollut vaikea nimetä vauvamme täällä blogissa, kun en kuitenkaan oikeaa nimeä halua käyttää. Aikaisemmin käyttämäni Pöppiäinen on ärsyttävän pitkä ja lyhentyikin viime kirjoituksessa muotoon Pöppis. Tämä kuitenkin muistuttaa aivan liikaa Pääppistä. Joten kutsun vauvaa tästä lähin nimellä Nuppu.

Kovasti odotan jo Nuppusemme seuraavia kehitys askelia. Muutaman kerran selällään leikkiessä Nuppu on vetäissyt kyljelleen. Se ei kuulosta paljolta, mutta on saanut isän ja äidin hihkumaan heikkopäisenä. Askel kääntymistä kohden on siis otettu. Päätä kannatellaan hyvin, joskin väsyneenä kannattelu muistuttaa hieman kanan nokintaa. Makuuasento on niiiin vuotta 2008. Pystyssä pitää saada olla, istualtaan tai seisaaltaan, muuten huudahdetaan loukkaantuneena. Ja isin lentokone on aivan hirmuisesti parempi kuin äidin.

Olimme ystävämme tupaantuliaisissa ja vanhempani olivat Nuppusta hoitamassa. Syyllisyyden tunnot olivat taas aluksi kovat. Naurettavaa eikö! Mutta minkäs sille voi. Muutaman boolilasin jälkeen syyllisyys kyllä katosi nousuhumalan tullessa tilalle. Olen pohtinut, että menisin ystäväni luokse yöksi tässä kuussa, mutta en vain yksinkertaisesti taida olla valmis. Ja imettäminen hankaloittaa myöskin asiaa.

Niin imettäminen jatkuu vieläkin. Viime postauksen jälkeen Nuppu aloitti todellisen lakon. Ei kiitos, ei kiinnosta, noi tissit on ihan kamalat, tää pullo on tosi hyvä. Että näin. Ja sitten taas pumppailtiin (äiti) ja huudettiin (Nuppu) ja hermostuttiin (koko perhe) ja itkettiin (äiti ja tytär molemmat). Näin jatku enemmän tai vähemmän varmaan viikon. Nyt taas tissi kelpaa, mutta ton tissi-vihan myötä maidon tulo hiukan notkahti. Nyt Nuppu saa illalla vajaan purkin korviketta tissittelyn lisäksi. Emme siis kai enää ole täysimetyksellä. Titteleistä viis, pääasia että lapsi saa ruokaa ja koko perhe säilyttää hermonsa.

Kaipaamme muuten mieheni kanssa molemmat kahdenkeskistä aikaa. Haaveilemme lähtevämme toukokuussa yöksi kylpylään juhlistamaan tätä yhteistä kymmenen vuotta kestänyttä taivaltamme. Nuppu olisi hoidossa ja meillä aikaa keskittyä toisiimme. alan nyt jo psyykkaamaan itseäni, että toukokuussa pystyn pienen jättämään yöhoitoon. En tiedä onnistuuko. Yllättävän vaikeaa meinaan äidille nämä kaikki ero jutut.

Anniina pohti aivojen uinahtamista jo raskausaikana. Minulle kävi kyllä ihan samalla tavalla. Töissäkin oli niin tuskaa yrittää tehdä vaikutusta, kun olo oli yhtä fiksu kuin villasukalla. Laske siinä nyt sitten yhtään mitään, kun ei muista edes kuinka pythagoran lausetta käytetään. Tai mikä se oli. Sama jatkuu vieläkin. Tosin laskennallista älykkyyttäni en ole päässyt testaamaan kun ei täällä kotoa kauheasti matematiikkaa tarvi. Mutta puhuminen on kyllä välillä niin tuskaa. Tai siis puhumisen yrittäminen. Mulla on ongelmana meinaan sanojen löytäminen. "Se harja on siinä matkalaukun sivutaskussa" taipui suussani muotoon "Se, tiedätkö, no, se niin (huitoo käsillä), on siinä sen, sen sen (osoittaa matkalaukkua)tossa toi, siinä niin, täällä näin (luovuttaa, nousee ylös ja antaa harjan itse) täällä tajuutko... Että ota siinä nyt sitten selvää mitä mä yritän sanoa. Univajeesta toi ei varmaan johdu, sillä olen nukkunut Nupun synnyttyä paremmin kuin raskausaikana. Epäilen, että toi otus imee mun tisseistä aivot maidon mukana. Ihme, että se kehittyykin niin kauheeta vauhtia. Helppohan se on oppia käänytmään ja hymyilemään kun varastaa äidin aivoista puolet (tai ylikin).

Nyt tuo pikku varas heräs, joten palaillaan taas.

Hyvää vuotta 2009 kaikille!