Neuvolasta

Mies on ystävänsä luona ja minun pitäisi lukea tenttiin. Joten vältelläkseni lukemista ajattelin kirjoittaa hieman eilisestä soitostani neuvolaan. Se jännitti minua, sillä en oikein tiennyt mitä sanoa ja mitä odottaa puhelulta. Aloitin keskustelun fiksusti toteamalla, että soitinkohan nyt oikeaan numeroon kun mä oon varmaan raskaana. Neuvolatäti kertoi puhelun tulleen oikeaan paikkaan eli äitiysneuvolaan. Kerroin uudelleen olevani raskaana ja heti perään iski epävarmuuden tunne siitä että olenkohan oikeasti raskaana. Selitin hieman arastellen että haalea viiva siis oli vain tullut. Täti totesi, että raskaanahan sinä. Sain neuvola-ajan kahden viikon päähän ja olen kuulemma lauantaina (eli tänään) viikolla 5 eli 4+0. Sitten kyselin kaikki mieleen tulleet ajatukset (pitääkö/saako mies olla mukana jo ekalla neuvola kerralla, montako ultraa kaupunkimme tarjoaa jne.). Hän vakuutti myös että nuo vihlomiset on ihan ok. Kysyin myös missä ne ultrat järjestetään, johon täti hymyilevällä äänellä totesi "tuossa viereisessä huoneessa". Lopuksi vastasin hänen kysymyksiinsä ja meinasin purskahtaa itkuun ilosta kun hän kysyi, että odotanko esikoista. Oli niin mahtavaa sanoa kyllä! Onneksi tuo nainen vaikutti oikein mukavalta ja lämpimältä ihmiseltä. Sellaiselta miltä kehtaa kysyä hölmöjä kysymyksiä.

Hölmöjä kysymyksiä todennäköisesti kehittyy vaikka millä mitalla mitä pidemmälle päästään. Tämä kaikki on niin uutta ja ihmeellistä. Toistaiseksi olen ollut taipuvainen liialliseen miettimiseen ja turhaan höpsöilyyn. Johtuu osittain siitä, että olen niin innoissani. Haluan muistaa koko ajan olevani raskaana. Eilen googletin jotta uskalsin syödä juustoa leivän päällä, se kun oli tanskalaista alkuperää... Aivan turhaa hössötystä, tiedän. Mutta jotenkin se konkretisoi tätä raskautta minulle. Ehkä tämä hössötys on jopa yritys kontrolloida tätä arvaamatonta asiaa.