33+2

Onpas monta viikkoa jo vierähtänyt viime kirjoituksesta! Kaiken näköistä on tapahtunut tässä välissä. Jäin viime kuun lopulla sairaslomalle joka kestää aina äitiysloman alkuun asti. Väsymyksestä ja sen aiheuttamista kipuiluista sain sen saikun. Ja on kyllä tuntunut todella hyvältä olla kotona ja nukkua päiväunia. Kovasti tekisi mieli touhottaa kaikkea, mutta yritän hillitä itseäni parhaani mukaan.

Ostimme turvakaukalon alustalla (värinä Gemma) ja matkarattaat (värinä Gilda). Yhdessä nuo muodostavat travel-systeemin, eli ton kaukalon saa napsautettua kiinni noihin rattaisiin. Ostimme myös pehmeän kantokopan, joten noita matkarattaita käytämme parvekeella nukuttamisessa. Rahaa olen tuhlannut myös Ikeaan josta tilasin vauvan nurkkaan huonekalut (vaatekaappi, pinnasänky, hoitopöytä jne.) Kylppäri remontti lähenee loppuaan ja luojan kiitos wc-pönttö on taas käytössä! Vieläkin yöllä vessa hätään herätessä tuskastun ajatellessani, että täytyy lähteä tuonne kerrostalon kellariin seikkailemaan. Ja voi sitä iloa kun tajuan, että eipäs tarvikkaan!

Maitoa on tihkunut rinnoista ja se on aika rasittavaa. Viime viikolla sitä tuli ensimmäisen kerran läpi rintaliivien ja paidan. Mies huomautti ruokapöydässä, että rouvan tissit vuotaa. Käytiin sitten ostamassa liivin suojuksia jottei tollasta tapahdu ihmisten ilmoilla. On tää kummallinen juttu tämä naisen keho. Tuumasinkin miehelle, että sepä ei pystykkään tosta noin vaan tuottamaan ravintoa. Että on kai tässä jotain siistiäkin, vaikkakin tämä maitojuttu vaatii minulta hieman totuttelua.

Liikkeet on muuttanut muotoaan. Enää ei tunnu sellaisia selkeitä potkuja ja lyöntejä. Ei taida raukalla olla tilaa, joten liikkeet on semmosia alienmaisia uintiliikkeitä. olipa selkeästi sanottu =) Toisin sanoen yksittäisten potkujen sijaan mahasta saattaa tupsahtaa näkyville patti (kantapää), joka vaeltaa hetken mahaa pitkin. Tämä näyttää ja tuntuu aika hassulta. Välillä maha heilahtaa puolelta toiselle kun pikkuinen oikein innostuu riehumaan. Niin ja nyt olen alkanut bongaamaan hikkaakin. Noin kerran kaksi päivässä viimeisen kolmen päivän aikana on jonkin aikaa tuntunut tasainen tömähdys. Koska Pikku-Ruu majailee raivotarjonnassa, hikka tuntuu alhaalla ja potkut ylhäällä. Olin tosi iloinen kun huomasin Pikku-Ruun kääntäneen kylkeään. Jostain syystä minulle tuli kauhean tärkeä olo kun osasin oikein tulkita missä jalat ja selkä sijaitsi.

29+0 ja taas hymyilee

On se kummallista miten tuohon alakuloiseen, väsyneeseen ja täysin voimattomaan tunteeseen tottuu. Nyt kun voin hyvin ja olen entinen energinen itseni tajuan, että en ole voinut kovinkaan hyvin viimeiseen kahteen kuukauteen. Siihen sumuun ja suorittamiseen tosiaan oli vaan niin tottunut ettei sitä edes tajunnut, että en minä normaalisti tällainen ole. Ihanaa voida taas hyvin ja jaksaa tehdä normaaleita asioita! Paha-olo, huimaus, päänsärky ja hengenahdistukset/rintakivut ovat onneksi historiaa.

Pikku-Ruu on todennäköisesti kääntynyt. en vain oikein tiedä miten päin =) Liikkeet tuntuvat erilaisina, eri kohdissa ja vähäisempinä. Edessä oleva istukka saattaa häiritä niitä Ruun nykyisessä asennossa enemmän. Harmittavaa jos beibe päätti kääntyä jalat alaspäin, kun aikaisemmin on aina ollut enemmän tai vähemmän raivotarjonnassa. Jokin tuonne virtsarakkoon painaa sillä eräänäkin iltana minun piti noin tunnin sisällä käydä neljästi vessassa. Kiva yrittää nukahtaa kun vartin välein on aivan pakko nousta ylös ja hipsiä vessaan...

Nukkuminen on muutenkin ollut välillä haastavaa. Mahallani en ole (neuroottisena) nukkunut plussaamisen jälkeen ja viimeiseen pariin kuukauteen selällään nukkuminenkaan ei ole onnistunut oikeastaan ollenkaan. Maha vetää jännän piukeaksi jos yritän olla liiaksi selälläni. Tuntemus ei satu, mutta tuntuu ikävältä. Oletan näiden olevan harjoitussupistuksia (näitä ilmaantuu myös jos kävelen liian rivakasti). Nukkumisessa jäljelle jää siis molemmat kyljet. Nyt viimeisen viikon aikana kyljelläänkin on ollut hankala löytää hyvää asentoa. Mahaa saattaa sivuilta vihloa tai tuntua ikävää painontunnetta. Tyynyjen avulla olen onnistunut löytämään muutaman hyvän asennon. Yhtenä aamuna tällä viikolla oikealle alavatsaan vihlaisi aivan hemmetisti kun käänsin rivakasti kylkeä. Tai vihlaisu on aika laimea sana. Enemmän kipua kuvaisi nopeasti vatsaan survaistu leipäveitsi. Kipu ei edes loppunut ihan heti, vaan jäi kummittelemaan lievempänä hetkeksi. Auts.

Niinn ja se käveleminen... Kävely tosiaan alkaa noiden supistelujen takia olemaan välillä hieman vaappuvaa (ja aina aika hidasta). En pidä uudesta ankkatyylistäni ollenkaan. Tunnen itseni kovin raihnaiseksi ja isoksi. Ja sitten sain eilen uuden lisän raskausajan-oireistoon. Nivusiin sattui ja vihloi. Onneksi meni ohi ja on nyt pysynyt poissa. Saisi pysyäkin poissa, en jää kaipaamaan.

Sain taas tänään kuulla, että olen hyvin hehkeän näköinen (en yhtään "raskaan" näköinen). Olisin toistaiseksi taipuvainen uskomaan itsekin, että raskaus ei vielä ihan hirveästi ole pyöristänyt muuta kuin mahaani. Tottakai minusta ja vaappumisestani näkee takaakin päin, että raskaana ollaan. Mutta kaiken kaikkiaan olen todella tyytyväinen ulkonäkööni tällä hetkellä. Mahakin on nyt selkeä vauvavatsa ja mukavan pyöreä, sellaisella kauniilla tavalla. Lisäksi se on kuitenkin vielä kohtuullisen kokoinen, eikä aiheuta useimmiten juuri lainkaan harmia. Tästä mennäänkin todennäköisesti ulkonäöllisesti ja haittaavuuden kannalta vain alaspäin =)

Mies raukka on riehunut tuolla kylppärissä sen helvetinkoneen kanssa ja sai selkänsä tänään aivan jumiin. Konttasi olohuoneen lattialle ja koitti saada happea. Niin on kipeä, että hengityskin salpaantuu. Meinaa mukamas huomenna mennä töihin, vaikkei siinä kyllä mitään järkeä ole... Aika sankari kumminkin. Olen sille syöttänyt jäätelöä ja kipulääkkeitä jos jonkinmoisia.

Niin juu ja se piti vielä mainita, että onkohan kukaan koskaan suunnitellut näin tarkkaan vauvan nurkkausta. Alunperin minun piti piirtää eräällä suunnitteluohjelmalla mittakaavaan meidän makuuhuone ja sinne mahdollisesti sijoitettavat kalusteet. Se kone, millä tämä ohjelma on, teki kuitenkin tenän joten jouduin luopumaan hienosta suunnitelmastani. Googlettelin sitten valmiiksi haluamiani huonekaluja ja pistin niiden hintoja sekä mittoja ylös. Lopulta päädyin piirtämään koko hoidon old school -tyyliin millimetripaperille. Nyt minulla on mittakaavaan piirrettynä ja hiottuna kolme eri vaihtoehtoa makuuhuoneen sisustukseksi. Hinnoiltaan ne vaihtelevat 714 ja 829 euron välillä (tähän sisältyy huonekalujen lisäksi valaisimet, mutta ei roskiksia/koreja/pyykkikoreja). Hiukan harmittaa etten voinut käyttää sitä ohjelmaa. Sillä olisin saanut helposti pyöriteltyä useampiakin vaihtoehtoja. Nyt piirtäminen oli hidasta ja millimetripaperiakin vain yksi iso jäljellä, joten tilaa ei ollut useammille vaihtoehdoille. Mutta hauskaa on ollut!

28+1

Hiukan on aikaa taas vierähtänyt viime postauksesta. Tallinnan reissu meni hyvin. En tehnyt oikeastaan mitään muuta kuin söin =) Todella rentouttavaa siis. Sokerit oli kaikki kohdillaan, kuten epäilinkin. Viime viikon maanantaina kurkku oli aamusella hieman käheä ja sitten tiistaina ekana työpäivänä olikin sitten jo aikas heikko olla. Aamu alkoi ankeasti turvonneilla imusolmukkeilla. Niin olivat kipeät etten päätä saanut käännettyä kunnolla. Töissä ei olisi auttanut pitää taukoja ollenkaan, koska heti kun lakkasi keskittymästä tuli sellainen olo, että tippuu hetkenä minä hyvänsä. Keskiviikkona oli onneksi se neuvolalääkäri. Hän kirjoitti sitten loppuviikon sairaslomaa ja määräsi verikokeisiin. Tulehdusarvot olivat 45 ja leukosyytit 9.7. Molemmat koholla siis. Hemoglobiini oli 113 eli se on lähtenyt nousuun. Sovittiin sitten perjantaina, että olen vielä maanantain (eli tämänpäivän) pois töistä ja menen aamulla labraan ja iltapäivällä kontrollikäynnille lääkärille. Viikonloppuna nuhainen, raskas ja hutera olo palasi takaisin, mutta tänään tulehdusarvot olivat paremmat ja leukosyytit laskeneet 8.7:ään. Sain vielä tämän viikon sairaslomaa. Että kyllä tämä tästä. Onneksi töissä painottivat sitä, että kukaan ei joudu ahtaalle tai pulaan vaikka sairaslomalla olenkin. Että sitä ei kuulemma tarvitse ollenkaan miettiä.

Oikealla puolella vatsaa on tuntunut inhottavia vihlasuja, mutta lienevät jotain kasvamista taas. Onneksi ovat aika satunnaisia. Pikku-Ruu on tänäänkin liikkunut paljon ja tunkenut varpaitaan tai jotain jonnekkin sellaiseen väliin, että multa meinaa välillä karata huuto. Niin osaa napakasti napauttaa, että oikein kipeää tekee. Mies lupasi pitää pikkuiselle puhuttelun illalla. Mutta ihanaa, että liikkeet ovat noin selkeitä. Ei ainakaan sen suhteen ole siis mitään huolta. Neuvolassa muuten lääkäri epäili että raivotarjonnassa tuolla oltaisiin.

Kaiken tämän lisäksi meillä alkoi kylppäriremontti viikonlopuuna. Seinästä paljastui vanhan muovimaton alta harvinaisen omituinen kahdella jalalla kävelevien puudeleiden somistama lasikuitutapetti. Ja on muuten kiinni niin tiukassa että. Lisäksi muutamasta kohtaa löytyi puudeleiden lisäksi hometta. Mahtavaa...Minä olen keitellyt kahvia miehelle ja apuna olleelle anopille ja yrittänyt olla stressaamatta ja ajattelematta noita pirun puudeleita saati sitä hometta (mikä tosin ei onneksi olekaan ongelma kun se on nimenomaan tuon puudelitapetin pinnassa, ei seinärakenteessa). Anopin kanssa mies repi tapetteja koko sunnuntain, saamatta kuitenkaan juuri mitään aikaiseksi. Tänään sitten appiukko kävi vuokraamassa jonkun helvetin koneen jolla lähtee kyllä vaikka koko seinä. Tuo on siis joku järjettömän kokoinen piikkauskone jossa on todella iso taltta teränä. En varmaan edes jaksaisi kannatella sitä (ja minäkin olen kyllä normaaleilla piikeillä piikkaillut). Tuolla mies sitten surruttaa menemään ja mä istun korvatulpat päässä makkarissa. Säälin kyllä ihan hirveästi meidän kissoja. Mieheni ei pidä koneista, vempeleistä, autoista tai mistään vastaavasta, mutta toi piikki saa jonkun kohdan sen miehisyydestä heräämään. Se on meinaan kummallisesti jopa innoissaan tosta hommasta. Kumma homma =) Mutta hyvä vain, että jaksaa työpäivänkin jälkeen tuolla rusnata. Mä muuten säälin meidän naapureitakin...

Tänään saapui KenguRuusta tilaamani Ergo Baby Carrier -kantoreppu. Värinä juurikin tuo linkin musta/beessi. KenguRuussa oli tarjous jossa oli mukana myös vastasyntyneen lisäosa (mintun värinen oli valitettavasti ainoa vaihtoehto). Hitsin hitsi kun oli kivaa saada jotain uutta vauvalle. Meillä kun on mnyt näitten mun sairastelujen takia jäänyt ihan kokonaan kaikki suunnittellut Ikea-reissut sun muut. Ja voi olla ettei ihan heti ehditä/voida kaupoille lähteäkkään. Innostuin myös tilaamaan Beboliinasta bambu joustofrotee uniliinan. Ystäväni on niin hehkuttanut kapaloinnin toimivuutta ja toisaalta tuollaisen liinan helppoutta, että oli pakko. Ja samalla tilasin sitten myös yhden bodyn ja takin... Kun siis joka tapauksessa täytyy maksaa ne postimaksut ja ne oli alennuksessakin... On muuten vaikea miettiä noitten liinojen jne. värimaailmaa. Tuollakin oli kivoja tuollaisia kukallisia uniliinoja tarjouksessa, mutta päädyin kumminkin valkoiseen liinaan ruskeilla kanttauksilla. Ajattelin, että talvella noi kukkakuviot voi tuntua liian kesäisiltä. Ja talvihan sitten jo kohta on kun pikkuinen maailmaan saadaan.

Sinirastaanpesälle iso kiitos maininnasta! Katselen myöhemmin joskos sitä jaksaisi pistää hommaa kiertämään.

Sokeri

Tänään tuli ne pissatestin tulokset. Sokerit plussalla ja verta virtsassa. Tulehduksia ei ollut, eikä mitään muuta vastaavaa. Huomenna menen sokerirasitukseen, mikä tarkoittaa sitä, että tänään ei saa kahdeksan jälkeen syödä mitään. Tuota veren löytymistä ne ei pitäneet minään.

Olo on ollut väsynyt, ahdistunut ja itkuinen. Sokerirasitustestin ajanvaraus tuntui ylitsepääsemättömän isolta ja rasittavalta tehtävältä. Itkeskelin sitä sitten äidilleni puhelimessa. Sillä on varmaan ollut mukava työpäivä kun tytär soittaa heti aamulla itkua vääntäen... Olen silti tänään oivaltanut, että me emme mieheni kanssa koskaan voi olla "vain kipeitä". Meidän molempien äidit ovat sairaanhoitajia ja me molemmat olemme pienestä pitäen oppineet analysoimaan ja diagnosoimaan jokaista pientäkin kolotusta. Ei voi olla vain väsynyt tai alakuloinen, kaikella täytyy olla joku suurempi merkitys. Että sinäänsä ei ihme jos alkaa hiukan ahdistamaan. Tänäänkin olen puhunut mieheni kanssa neljästi puhelimessa, äitini on soittanut minulle kolmesti ja anoppinikin kanssa ehdein keskustella hyvän tovin. Kaikki puhelut ovat käsitelleet enemmän tai vähemmän olotilaani, stressitasoani ja asioita joita minun pitäisi/ei pitäisi tehdä. Sanoinkin äidilleni, että he anoppini kanssa rakastavat minut rikki. Koittavat niin kovasti korjata ja parantaa, että sairaaksihan tässä tulee =) Tältäkin kantilta se Tallinnan-reissu tulee hyvään väliin. On mukava päästä hiukan tuulettumaan ja olemaan rauhassa.

Loppuun täytyy lisätä vielä, että olen aivan äärettömän kiitollinen äidistäni ja anopistani, sekä kaikista muista ympärillämme olevista ihmisistä. On ihanaa ja tärkeää tietää, että me emme mieheni kanssa ole yksin näiden asioiden kanssa. Lisäksi on lohduttavaa tietää, että ympärillämme on rakastavia ja välittäviä ihmisiä jotka kyllä huomaavat jos asiat alkavat luisua väärään suuntaan, vaikka itse ei edes huomaisi. Ei tarvitse pelätä tippumista, joku kyllä ottaa kiinni. Turvaverkot ovat aivan älyttömän tärkeitä enkä edes haluaisi tulla toimeen ilman näitä ihmisiä ympärilläni.

Viikot kuluu

Onpas mennyt kauan viime päivityksessä. Tänään viikkoja jo 26+2 ja juhannuskin on ehditty juhlia. Vietimme koko juhannuksen vanhempieni luona. Pikkuveljeni ja isoveljeni puolisoineen olivat myös paikalla. Oli oikein mukavaa, vaikkakin päätäni särki perjantaista lähtien ja olo oli muutenkin huono. Sunnuntaina oikeastaan vasta havahduin kuinka väsynyt ja huonovointinen olin ollut koko viikonlopun. En oikeastaan edes maininnut kellekkään asiasta. En halunnut pilata mieheni tai äitini juhannusta. Kävin eilen lääkärissä joka määräsi loppukuuksi sairaslomalle. Menen siis vasta ensiviikon tiistaina töihin. Hemoglobiinini oli laskenut viime neuvolan (17.6) mukaan 105:teen. Aluksi unohdin hakea raudan ja sen jälkeen olen ottanut yhtä päivässä. Nyt lääkäri nosti annoksen kahteen päivässä. Toivotaan, että olo alkaisi kohentua nopeasti.

Mieskin oli neuvolassa mukana viime viikolla. Eipä se siitä hirveästi varmaan hyötynyt, mutta oli kuulemma mukava kuullu Pikku-Ruun sydämmen tykytys. Pikkuinen tulee kerta kerralta rohkeammaksi puolustustaistelussaan pahaa doppleria vastaan. Viimeksi tunsin potkut hieman sen jälkeen kun anturi oli jo nostettu pois. Nyt kaveri monotti reippaasti anturia kuuntelun ollessa vielä kesken. Hemoglobiinin alhaisuuden lisäksi ei ollut mitään kummallisa. Kaikki oli niinkuin pitikin. Kohdun sf-mitta oli 23.5cm kun se viimeksi oli 19cm. Menee siis ihan nätisti keski- ja yläkäyrän puolessa välissä. Painoa oli tullut 286 g viikossa. Tarkkailen muuten vieläkin lähes hysteerisesti painoani. Vaikka tiedän ettei se kannataisi. Varsinkin kun painon nousu ei tunnu hirveästi riippuvan ruokailustani... Se nousee joka tapauksessa kauheaa vauhtia. Ja toisaalta olen vielä varsin kirkkaasti suositelluissa rajoissa.

Jälkeenpäin on muuten alkanut ottamaan aika paljon päähän se, ettei tuota hemoglobiinia ole seurattu neuvolassa. 12.2 Hb oli huikeat 145 29.4 lukema oli 119. Se on aika kumma, ettei tuossa vaiheessa jo mietitä rautakuurin aloittamista, kun keskiraskaudessa lähes kaikilla Hb laskee. ja vielä kummallisempaa on, ettei seuraavalla neuvolakäynnillä 26.5 ole otettu hemoglobiinia ollenkaan. Kai se nyt pitäisi ottaa edes seurantaan, kun suunta on kumminkin selkeästi alaspäin. Ja sitten lähes kaksi kuukautta myöhemmin kauhistellaan, että no jopas on alas päässyt. Yllätys? No kai se on neuvolankin kanssa sitten niin, että pitää osata vaatia. Eikä tässä mikään hätä sinäänsä ole. Olisin vaan voinut päästä aika paljon helpommalla kun tämä väsymys ja voimattomuus ei olisi päässyt ihan näin pitkälle. Ja kun siellä neuvolassa kumminkin juostaan kolmen viikon välein, eikä sieltä hirveästi mitään "henkistä" ole irti saanut, niin voisiko sitten edes tehdä tällaiset seurannat ja huolehtia niistä ilman odottajan aktiivista panosta ja muistuttelua? Vali vali...

Töissä sairaslomani otettiin hyvin vastaan. Lähin esimieheni kehoitti lepäämään ja totesi, että on sääli kun olen poissa, mutta asiat pitää laittaa tärkeysjärjestykseen. Lisäksi mieltäni lämmitti kun hän vielä kysyi, että kaikki varmasti on kuitenkin kunnossa ja korjaantuu levolla. Hyvään harjoittelupaikkaan olen kyllä päässyt. Kyseinen firma on kyllä kohottanut profiiliaan ihan hirveästi. Ja olen kumminkin aina pitänyt sitä hyvänä firmana.

Meillä oli Tallinnan-reissu suunniteltuna viikonlopulle. Tarkoituksena on lähteä perjantaina (joukossa mukana siis minä, mieheni, serkkuni ja hänen poikaystävänsä) ja yöpyä kaksi yötä tätimme asunnolla. Utelin eilen lääkäriltä, että pitänee varmaan peruuttaa koko reissu (mikä on harmillista senkin takia, ettei rahoja varmaan enää saa takaisin.) Lääkäri oli sitä mieltä, etten missään nimessä saa perua matkaa ja että oikeastaan minun pitää lähteä sinne. Mennä omaan tahtiin, rentoutua ja lomailla. Kuulemma juuri se mitä nyt tarvitsisin. Eli minulla on lääkärin määräys kyseiselle matkalle. Silti hieman mietityttää onko se sopivaa ollenkaan.

Anoppi oli jo muutama viikko sitten ostanut pienelle alesta Tutan punaisen potkupuvun. Ensimmäinen vaatelahja pikkuiselle. Oma äitini toi laivalta tuliaiseksi kahdet Espritin bodyt ja college-asun. Olivat kyllä aivan ihanania. Onko väärin jos haluaa pukea lapsensa pelkästään Espritin ja Benettonin vaatteisiin... Ei vaan, tottakai ihania vauvan- ja lastenvaatteita on vaikka millä mitalla monilla merkeillä. Äitini ostoksissa värinä oli rohkea vaaleanpunainen. Jos Ruu onkin poika saa hän totutella pinkkiin, mutta eikös se ole aika muodikas väri miestenkin asusteissa =)

Vaaleanpunaista valitsin luonnovalkoisen kaveriksi myös virkkaustyöhöni. Nyt kun olen sairaslomalla ja tarvitsen jotain rentouttavaa tekemistä, niin ajattelin virkata vauvalle jotain. Tosin en osaa alkuunkaan virkata joten tiedä tuosta rentouttavasta sitten... Ostin oikein sellaisen lehdenkin mistä noita ohjeita voi katsoa. Harmi vain, että ne ohjeet on kirjoitettu jollain salaisella koodikielellä mitä ainakaan minä en osaa purkaan. Ensimmäiseksi virkkuutyökseni valitsin sitten ihan omasta päästäni vauvanpeiton. Tämä siksi, että osaan virkata ainostaan sitä yhtä "perusjuttua" (huomaa ammattitermit), eikä minulla ole hermoja tehdä mitään kauhean tarkkaa (eli sellaista minkä pitäisi sopia päälle). Nyt olen jo onnistunut kaivamaan ala-astemuistoistani myös pylvään ja puolipylvään teon. Eli näillä mennään. Onneksi vauva ei peittojen päälle syntyessään ymmärrä. Ja eikös se ajatus ole tärkein? Ainakin tuo viltti (mikäli ikinä valmistuu) on rakkaudella tehty. Luulis lämmittävän =) En muuten ikinä olisi kuvitellut sanovani: Virkkaan vauvalleni peittoa. Että kaikkea sitä ihminen tekeekin...

Pistän tähän loppuun muutaman kuvan meidän vaunuista.

23+0

Poks Poks. Viikot kulkee eteenpäin tasaisen varmasti. Masu on kasvanut kovaa vauhtia, mutta onneksi kuitenkin kiltisti keskellä käyriä.

Neuvola oli maanantaina ja se oli taas aika turha tapaus. Painosta valitti, mielestäni ihan turhaan sillä sitä on tullut n. 6 kg raskauden aikana. Ei sen pitäis nyt vielä ihan liikaa olla. Arvot oli kunnossa ja sydänäänet löytyi nopeasti. Pulssi pikkuisella huiteli 140 ja 150 välillä. Hiukan taisi kuuntelu Pikku-Ruuta harmittaa, kun tuntui muutama muksaus heti kuuntelun perään. Kelan laput sain (odottavat vielä palautusta) ja sairaalan esitieto-lomakkeen. Sitten täytin jonkun surkuhupaisan kyselyn mielialoistani. "Onko itsesi satuttaminen tuntunut hyvältä ajatukselta viime päivinä?" Surkeinta asiassa ei ollut itse kysely, vaan sen läpikäyminen. Täti otti täyttämäni lapun ja pisteytti nopeasti: "Kaksi pistettä, se on hyvä, ei siitä sen enempää." Jahas, se oli siis siinä sitten se keskustelu... Ei sinäänsä, olen ollut jo pari vuotta vallan onnellinen koko ajan ja kasvavasti jopa, mutta jotenkin tuntui aika köyhältä tuollainen. Että ei kyllä vahingossakaan huomattaisi jos minulla olisi jokin huonosti tai jos olisi jotain sydämmellä. Täysin turhaa siis.

Viime sunnuntai-illalla mies yritti kuunnella pikkuisen sydänääniä poski mahallani. Jonkin ajan kuluttua Pikku-Ruulla meni ilmeisesti hermot ja se potkaisi mojovasti miestä poskeen. Niin että molemmat tunsimme sen oikein hyvin. Miehen ilme oli aivan ihana. Sen suu levisi isoon hymyyn ja silmät tuikki tähtinä kun se hihkaisi: "Potkasko se mua päähän?". Voi sitä naurua mikä siitä seuras. Ja tais mulla muutama kyynelkin siinä samalla tulla.

Pistän tähän vauvelin tossu-kokoelmasta kuvan. Miestä nauratti, että taitaa tulla äitiinsä kun sillä on jo noin monet kengät vaikkei ole edes syntynyt saati osaa kävellä. Mutta ei niillä kengillä tarvi kävellä, kunhan ne on nätit =)


Siniset hiiret on miehen tuoma tuliainen Ruotsista, norsutossut oli pakko ostaa kun ne oli yhteensopivat sen hupparipuvun kanssa ja keltaiset happy starit on isoveljeltä ulkomaan tuliaisia. Että kyllä vauvelin kelpaa =)

edit: lisäsin tosissaan aikaisempaan postaukseen kuvat

Viikon kuulumiset ja rakenne-ultra

Tänään tuli täyteen 22+0. Jipii. Liikkeitä on tuntunut tällä viikolla joka päivä jonkun verran. Eräänä iltana mieskin väitti tunteneensa muksauksen. Liikkeet ja niiden tunteminen on omituista, mutta saa minut hymyilemään. On niin ihana tietää, että siellä se pieni möyrii ja kasvaa. Viime viikolla minua vaivasi jalkojen kipeytyminen aina siihen pisteeseen asti missä käveleminen oli jo tuskaa. Miehen ystävällisellä hieromisella (vaikkakin mieheni on todella huono hieroja) ja levolla sekä rentoutumisella on kivut menneet ohi. Aamuisin tosin meinaan herätessä saada aina suonenvedot molempiin pohkeisiin, mutta toistaiseksi olen onnistunut ne välttämään. Lisäksi epäilen, että aamuisin minulla on usein harjoitussupistuksia tai vastaavia. Minun on pakko vaihtaa asentoa pois selin makuulta jotta kiristys vatsassa lakkaisi. Pitääkin muistaa huomenna neuvolassa kysyä neuvolatädiltä niistä.

Keskiviikkona oli siis rakenneultra. Viikkoja oli 21+3. Tiistaina aloin jostain jumalan syystä pelkäämään erittäin epätodennäköistä skenaariota. Mieleeni hiipi epäilys siitä, että pienokaisellamme ei ole aivoja tai ne eivät ole kunnolla kehittyneet. Ajaessamme lääkärille sain vihdoin kerrottua miehelleni näistä järisyttävistä peloistani. Mies psyykkasi minua hyvin ja rauhoitteli hienosti. Olo muutenkin helpotti oikeastaan heti kun sain sanottua pelkoni ääneen. Ei pitäisi yksin omassa mielessään paisutella asioita.

Ultrassa lääkäri aloitti aivojen rakenteesta. Aivojen rakenne oli normaali, pikkuaivot olivat oikean muotoiset ja kokoiset ja selkäydinkanava oli oikein sulkeutunut. Paljon muutakin se niistä kertoi ja osoitti (mm. se joku juttu tuotti sitä jotain nestettä oikein), mutta en pysty muistamaan termejä oikein. Sydän tutkittiin väridopplerilla, joka osoitti virtausten olevan oikeanlaiset ja sydämen rakenne oli normaali. Palleankaari näkyi, vatsanpeitteet olivat ehjät, mahalaukku ja virtsarakko olivat kunnossa. Munuaiset olivat normaalit, kuten myös munuaisaltaat. Raajoja löytyi oikea määrä oikeilta paikoilta ja mitat vastasivat viikkoja. Kohdunkaula oli kiinni ja 4,5 cm pitkä. 3/4 D ultralla katsottiin raajoja ja kasvoja. Ruu majaili kohdussani pää alaspäin. Loppulauselma oli: "Normaalisti kehittynyt ja kasvanut hyvävointinen sikiö." Kaikki näyttää siis olevan todella hienosti. Kasvoja oli vaikea päästä näkemään kun kaveri oli taas jokseenkin hankalassa asennossa. Muuten Pikku-Ruu oli taas varsin tyynesti koko tutkimuksen ajan. Liikuskeli rauhallisesti. Taitaa tulla isäänsä tuon rauhallisuuden suhteen.


Sukupuoltakin päästiin kurkkaamaan. Lääkäri oli vahvasti sitä mieltä, että sisälläni kasvaa pikkuinen prinsessa. Kuvakulmat olivat kuulemma niin selkeitä ja hyviä, että jos siellä vehkeet olisi ollut niin ne olisi myös näkynyt. Hän näytti meille kahdesta eri kulmasta tytön sukupuolielimet ja nimesi osia niistä. Että kai se aika tarkkaan ne sitten näki. 100 % varmuus saadaan sitten kun Pikku-Ruu seuraksemme, mutta siihen asti olemme päättäneet pitää häntä tyttönä. Olen lisäksi taipuvainen uskomaan lääkäriä, koska minulla on ollut tyttö-olo alusta asti. Soitin ultran jälkeen äidilleni ja anopilleni. Molemmat tulevat mummot olivat iloisia hyvistä uutisista ja tyttö-arveluista, sekä sanoivat kyynelten nousevan silmiin. Anopilla varmaan nousikin. Kävimme sitten miehen kanssa vielä samana päivänä ostamassa Pikku-Ruulle mekon jota olin hypistellyt liikkeessä jo aikaisemmin.


Viikonloppu on mennyt nopeasti ja mukavasti. Eilen heräsimme ajoissa ja suunnistimme kaupunkimme (onnettomalle)torille. Ostin basilikan, oreganon, persiljian ja jonkun vinkuheinän jonka nimen unohdin saman tien. Kävimme myös ruukkukaupoilla ja ostin uudet ruukut myös kaikille (kolmelle) sisäkasvillemme. Iltapäivä vierähtikin mukavasti anoppilassa istutushommissa. Ilma oli kaunis ja lämmin. Mies istutti itselleen siemenistä ruukkuun tilliä ja on tänään asetellut ruukkuaan mahdollisimman aurinkoiselle paikalle. Hän on käynyt tarkastamassa ruukussa tapahtuneen mahdollisen kehityksen varmaan jo neljästi =) Kumma kyllä vielä ei näy tillin tilliä. Istutuksen jälkeen kävimme syömässä pannupitsan ja pienet (valtavat!) ranskikset puoliksi. Syötyämme lähdimme vielä visiitille appiukon mökille. Illalla teimme hartaudella ja antaumuksella Jamie Oliverin innoittamia huippu hyviä täytettyjä patonkeja. On varmaan helppo arvata, että nukahdimme molemmat sohvalle hyvin pian euroviisujen alettua. Tänään ollaankin sitten oltu ja ihmetelty. Pelailtu ja katseltu formuloita. Mukava kun ei ole hätä mihinkään suuntaan.

edit: lisätty kuvat