Taidan pistää blogin jäihin. Jotenkin en osaa enää kirjoittaa elämästämme. Tuntuu liian henkilökohtaiselta. Ehkä jos laittaisin blogin salasanan taakse, mutta mahtaisiko sitä sitten lukea kukaan. Toisaalta en ole varma onko sillä lukijamäärällä kuitenkaan mitään merkitystä ja lukeekohan tätä juuri kukaan nytkään. Tiedä noista.
Täällä ollaan opittu kääntymään ja saatu alas kaksi hammasta. istuminenkin onnistuu jo aika hyvin, mutta ei ihan ominvomin kuitenkaan. Muutamassa viikossa pienestä vauvasta tuli iso tyttö! Jokeltelua tulee jos jonkin moista. Vau-vau-va ja baa-baa-ba ovat yleisimpiä. Leuka on lähtenyt liikkeelle ja osallistuu tähän puheen tuottamiseen. On se vaan aivan mahtavan näköinen pakkaus uusine hampaan nysineen ja irvistyksineen. Ihana.
Kaikenlaista kommentoitavaa ja kerrottavaa periaatteessa olisi. Voisin kirjoittaa äiti ja anoppi suhteiden muuttumisesta oman vanhemmuuden myötä, tai omien isovanhempieni uudesta mahdollisuudesta. Olisi pelkoja lapsen kasvun, kehityksen ja ylipäätänsä olemassaolon suhteen. Pohdintoja asuinmuodosta ja kaksion riittävyydestä (riittämättömyydestä). Löytyisi täältä ajatuksia itsensä hukkaamisen tunteista ja toisaalta kaiken loksahtamisesta paikoilleen, parisuhteesta, vapaa-ajasta (?), tyytyväisyystasosta, lähestyvästä koulusta ja lapsen hoitoon laittamisesta, lapsiluvusta ja kaiken sovittamisesta tähän yhteen elämään.
Mutta en tiedä. Saattaa olla, että nämä ovat hyvästit hetkeksi aikaa.
Pikkuveljen syntymä
9 vuotta sitten
4 kommenttia:
Heippa. Olen seurannut blogiasi alusta asti ja meillä on ihan samanikäiset vauvelit, joten mieleläni lukisin juttujasi jatkossakin.
T.N:)
Samaa olisin kirjoittanut kuin N. Mä lukisin myös mielelläni jatkossakin sun juttuja. Ymmärrän kyllä jos et jaksa enää blogia päivittää. Oon itsekin miettinyt blogin lopettamista kun ei sinne tule mitään kirjoitettua.
Hei! Mielelläni miekin kuulisin mitä sinun typylle ja sinulle kuuluu, niin samanikäiset kun ovat. Harvoinhan sitä itsekään enää ehtii, mutta hyvä että edes joskus =) Elä häviä kokonaan!
Heippa Nuppu perheineen! Täällä odottava äiti lukee itku silmässä blogiasi(Saman reaktion aiheuttaa mm. Pieni talo preerialla..).
Itse olen ''vasta'' viikolla 15 ja tajusin, että olen jotenkin ohittanut hirveästi ajatuksia odotusajasta. Tämä johtuu pelostani, että jotain menee pieleen. Että en uskalla iloita, suunnitella, haaveilla...Perusteita pelkoon ei ole, eka ultra meni oikein hyvin. Kuitenkin tunnistan samoja fiiliksiä ja ehkä vähän enemmän jo uskallan itsekin heittäytyä tähän tilaan ja tilanteeseen.
Sinulla on mukaansatempaava tapa kirjoittaa ja mieluusti kuulisin nykyisestä elostanne. Ja tuo synnytystarina olisi kiva saada..! Iloisia päiviä teille ja ihanaa syksyä!
Terkuin
Sofia (sofia.rekola@gmail.com)
Lähetä kommentti