tiistaina, helmikuuta 17, 2009

Arki, isä ja kyynel

Päivät rullaa eteenpäin tasaisesti. Olen ollut todella yllättynyt siitä miten mukavaa elämä kotona vauvan kanssa voikaan olla. Nautin täysin siemauksin yhteisestä ajasta pienen Nuppuseni kanssa. Joka päivä rutiinit toistuvat kuta kuinkin samanlaisina. Ja jostain syystä minusta on kauhean kivaa kun päivät ovat lähes toistensa toisintoja. Ystävien ja sukulaisetn vierailut maustavat arkea. En olisi ikinä uskonut, että näin puuduttava ja tylsä elämä voisi olla minulle omiaan. Lapsen myötä oppii niin hirveästi itsestään.

Miehellä oli sunnuntaina oikein erikoisen kova "minä-rakastan-Nuppua"-päivä. Ainahan se on Nupusta innostunut ja otettu, mutta sunnuntaina sen silmistä loisti koko päivän aivan hirmuinen kiintymys vauvaa kohtaan. Ne antoivat minun nukkua pitkään (kuten yleensäkin viikonloppuna) ja touhottelivat aamutoimiaan rauhassa kahden. Mies oli opettanut Nupulle miten pelleä mätkitään, siis hutkeivat sellaista lelua mikä on mahdoton kaataa ja joka kilisee heiluessaan. Että en mä itseasiassa ihan kauheesti nukkunut enää siinä vaiheessa kun kuuntelin vaan sitä kilinää, miehen innostunutta selostusta ja Nupun innostuneita kiljahduksia. Ja jestas miten ihastunut Nuppu on isäänsä. Äiti on kyllä niiiin tylsä kun sen naamaa pitää tuijottaa päivät pitkät. Mutta isi se se vasta on jotain. Sille kujerretaan ja keikistellään. Äiti sitten taas on liikutuksesta kyynelissä kun se katsoo noiden kahden touhuja. Sunnuntaina ne ei saanu toisistaan tarpeeksi vaan touhottivat koko päivän kaiken näköistä hassua. Sai äiti taas hiukan hengähdystaukoa hoitorutiineista.

Toi liikutus ja kyyneleet on muuten tuttu juttu täällä. Vieläkin. Että kyllä sen hormonien jylläämisen huomaa muustakin kuin aivan järjettömästä hiustenlähdöstä. Ennen raskautta en ole ollut mikään hirvee herkistelijä jos nyt en silti koskaan mikään täysi kalliokaan. Mutta sitten kuvioihin tuli hormonit. Raskausajan pohjanoteeraus oli itkukohtaus Armageddonin loppukohtauksessa. Voi tsiisus, että hävetti vaikka oltiin vaan kotosalla. Ja miestä nauratti kun meikä vollottaa semmosen elokuvan loppua mistä en edes oikein pidä. Nyt ajassa jälkeen raskauden pohjanoteeraus tuli yllättäen alppihiihdon parissa. Liikutuin kovasti kunPoutiainen voitti ensimmäisen pronssinsa. Ja se totaalinen pohja tuli vastaan kun uutisissa näytettiin uusintana se ja taas minä liikutuin kyyneliin. Rasittavaa! Ei kai tää oo pysyvää?

Pitäisi kirjoittaa vielä reviirin laajentamisesta junailuun ja kiinteiden aloittamisesta jotain juttua. Mutta nyt taas Nuppu kutsuu.

Niin ja myöhästynyttä ystävänpäivää kaikille!

1 kommentti:

Cazze kirjoitti...

Täällä kans valtaisa hiustenlähtö! Kyselin jo apteekista jotakin apua, kun pelkään että kohta alkaa päänahka loistamaan. Onneksi lähtötilanteessa hiukisa oli aika reilusti. Apteekista sanoivat, että horomoneista johtuu, ja ajan myötä menee ohi. Sitä odotellessa....

Ihanaa, kun miehesi ja Nuppu tulevat niin hyvin juttuun. Meillä typy on niin äidin tyttö, että isän kanssa ei kovin paljoa touhuta, kun tulee jo äitiä ikävä. Rankkaa, niin minulle kuin miehellekin. Leppoisia helmikuun päiviä!