Hormonit

Olin jotenkin ajatellut, että alkuraskaus olisi ollut pahin hormonien aiheuttaman mielialojen heittelyn kannalta. Olin väärässä. Tämä "seesteinen" keskiraskaus ei ole kovin seesteinen eikä rauhallinen ja viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet koko ajan pahempia.

Hermostun sadasosa sekunnissa. Täydellinen päivä saattaa muuttua lähes helvetiksi kun alkaa suututtamaan. Ja suututtamaan alkaa lähes mistä tahansa syystä. Olen tapellut (huom. me emme ole miehen kanssa tapelleet vaan olen kyllä hoitanut sen ihan yksin) mm. miehen äidin syntymäpäivälaulusta, pappani 70 vee lahjasta ja kaikesta muusta turhasta, mikä ei kunnolla kiinnosta minua edes silloin kun tappelen. Olemme sopineet mieheni kanssa, että olen nyt toistaiseksi aina oikeassa ja hienosti hän on karikoita vältellytkin. Arjen sankari tuo minun mieheni.

Tänään sain hirveän hepulin seuraavanlaisesta asiasta. Totesin miehelleni, että uusi makean himoni on aika petollinen. Karkkia kun voi syödä töissä ja koulussa, mutta sipsejä ei. Mieheni totesi, että kyllä sipsejäkin voi koulussa ja töissä syödä. Tästä kommentista vedin aivan kauheat pultit mitkä alkoivat marmatuksella, jatkuivat kimityksellä autossa ja loppuivat koko automatkan (n.30 min.) kestävään itkuun. Tosin itkun lomassa minua naurattikin ihan hirveästi kun koko homma oli aivan psykoottista ja täysin absurdia. Itkusta ei vain tullut loppua vaikka kuinka yritin. Mitä ihmettä minä teen itseni kanssa? Ei tämä voi näin jatkua. Mutta kun minä en kertakaikkisesti hallitse itseäni vaikka oikeasti yritän. Toivottavasti pystyn töissä olemaan itkemättä... Ja luojan kiitos tuo mies on ainakin toistaiseksi jaksanut olla järkkymätön kallio mitä vasten olen saanut myrskytä. Loputtomiin hän ei kuitenkaan tätä kestä. Enkä kyllä minäkään, tahtoo itsensä takaisin!

Ja jos tämä on nyt seesteistä aikaa niin en uskalla edes ajatella mitä edessä on =)