Aikaa on vierähtänyt todella paljon, kun mukamas aina on niin kiire.
Pöppis on kasvanut kovasti. Katselin yhtenä päivänä valokuvia ja totesin, että eipä tuo ole enää mikään vastasyntynyt vauva, vaan vallan iso tyttö jo! Vaikka kaikki aina hokevat miten nopeasti vauvat kasvaa, en silti tajunnut että se todella tapahtuu noin nopeasti. Hymyjä singahtelee hyvinä päivinä joka suuntaan ja huonoinakin ainakin herra mustekalalle ja muutamalle muulle lelulle. Makuuhuoneen tapetin kukkaset saavat myös yleensä aamuisin oman hymy-annoksensa. Lisäksi joka aamuinen hiusteharjaus peilin edessä saa yleensä isot hymyt aikaiseksi. Kädet ja jalat viuhtoo kovasti, näyttää kuin pieni variksenpoikanen opettelisi lentämään. Lisäksi ollaan opittu paljon uusia ääniä. Nyt on selkeästi erotettavissa kipu-huuto, nälkä, kiukku ja esim. tylsistyminen/syliin kaipuu. Tiuhaan tahtiin kuuluu uusia kiekahduksia.
Imettäminen on onnistunut (välillä hammasta purren ja yölläkin pumpaten) oikein hyvin. Muutamana iltana ollaan annettu korviketta kun äidillä ja tyttärellä on molemmilla mennyt hermot, mutta silloin Pöppis on syönyt sitä vain n.20 ml, eli ei oikeastaan mitään. Imettäminen on muuten aika kompleksinen juttu. Se on minusta työlästä ja hankalaa, vaikka se on hyvin onnistunutkin ja maitoa on riittänyt. Silti se on jotenkin stressaavaa kun ei tiedä paljonko vauva syö ja saako se oikeasti tarpeekseen. Pitää miettiä omia syömisiä ja juomisia ja koko touhu vie aikaa. Jos haluan lähteä jonnekkin vauvan kanssa pitää aina miettiä missä imetän (en oikein pidä ajatuksesta julkisesta imetyksestä) ja jos haluan lähteä ilman vauvaa pitää iana pumpata maitoa pakkaseen. Tiedän kyllä, että monet kokevat imettämisen helpoksi ja näppäräksi. Minä en koe. Aion silti kyllä imettää niin pitkään kuin se on mahdollista ja niin pitkään kun se ei ahdista minua. Imettämiseen on muutenkin ladattu ihan hirveästi jotain kummallisia "hyvä äiti"-oletuksia ja jokainen puolituttukin aloittaa keskustelun jonkilaisella "onko maito riittänyt" -kommentilla. Olen ottanut tavaksi sanoa "oikein hyvin" ja aion jatkaa tätä niin kauan kuin edes hiukan imetän, riippumatta siitä miten maito oikeasti on riittänyt. Minun rintojeni maidontuotanto ei kuulu millään tavalla kellekkään, enkä aio alkaa mitään tilitystä siitä tekemään. Ja ärsyttävimpiä kommentteja on tullut silloin jos on kertonut, että välillä tuntuu siltä kuin maito ei riittäisi ja illat on ollut joskus aika hankalia ja raskaita. Joka kerta saan ihmisiltä (yleensä itseäni vanhemmilta naisilta) lämpimän äidillisen hymyn ja "syö, juo ja nuku tarpeeksi" -mantran. Ihan tosi, voitte kyllä uskoa että teen kaikkeni jotta saisin lapseni ruokittua omista rinnoistani, en kaipaa ulkopuolisen "tietoa" siitä, että vauvan rintaraivarit johtuvat juomattomuudestani. Ja silti, vaikka vihaan kaikkea typerää syyllistämistä ja imettäjien glorifiointia, tuntui kauhealta ja jotenkin nololta ostaa pari purkkia korviketta varuiksi kaappiin. Teki mieli selittää kassaneidille, että kyllä meillä oikeasti ollaan ihan täysimetyksellä ja että nää on niinku vaan varatoimi, varmuuden vuoksi. Jälkeenpäin häpesin itseäni ja reaktiotani. Ihminen on kummallinen.
Nyt kun pääsimme tähän "huono äiti" -teemaan niin paljastettakoon, että olemme jättäneet lapsemme kahdenkuukauden kypsässä iässä isovanhempien hoitoon jotta itse olemme päässeet pikkujouluihin ja voineet juoda terästetyt glögit. Minun vanhempani tulivat siis meille ja katsoivat Pöppiäistä n. 6 tuntia. Minulta pääsi itku kun laitoin ulko-oven kiinni. Olin ihan yllättynyt kuinka vaikeaa vauvan hoitoon jättäminen oli. Luulin, että lähtisin juosten ja hymyhuulilla, mutta ei se mennytkään ihan niin. Ilta oli kuitenkin aivan ihana ja ajattelin Pöppistä vain n. 15 minuutin välein. Isäni viestitti väliaikatietoja ja he pärjäsivät oikein hyvin. Pöppis oli koko päivän ollut mitä ihanimmalla tuulella ja jatkoi samaa illalla. Tulimme kymmenen aikaan kotiin ja eipä tuo kovin kärsineeltä vauvalta vaikuttanut =) Oli kuitenkin todella ihanaa osallistua illan viettoon ensimmäistä kertaa lähes vuoteen siten, että en tuntenut itseäni millään tavalla ulkopuoliseksi. Teki todella hyvää!
Nyt tuolta pieneltä alkaa menemään hermot tuossa sitterissä, joten jatkan joskus myöhemmin.
Pikkuveljen syntymä
9 vuotta sitten
1 kommentti:
Kiitti, kun avauduit imetystouhuista. Myös täällä päässä menee hermot, enkä todellakaan ainakaan vielä (Saima 1 kk) ole kiinnostunut vilauttelemaan tissejäni julkisella paikalla. Maitoa tulee ikkunoista ja ovista, mutta ilmeisesti rintakumien käytön vuoksi (nännit liian matalat) Saimalla menee suurin osa maidosta rinnuksille ja mahaan päätyy vain 15-20 ml (tehtiin syöttöpunnitus). Maidonkerääjään onneksi valuu syötön aikana 30-60 ml, joten syötän ne sitten pullosta perään. Ja jos (kun) on vielä nälkä, niin korviketta vielä samaan pötköön.
Myös mulla oli kauheita syyllisyyksiä korvikkeen vuoksi, kun tuntuu, että täysimetysvouhkaus saa jo noitavainon piirteitä. Mullahan tilanne on kuitenkin se, että maitoa tulee mutta Saima ei osaa sitä vielä täydellä teholla syödä. Ja tiedän, että voisin pumpata, mutta en oikeesti jaksa vähän väliä istua pumppailemassa. Kun Saima nukkuu, teen mieluummin jotain muuta, kuten käyn suihkussa, syön, luen lehteä tai nukun itse.
Onneksi mun neuvolatäti on aivan ihana ja sitä mieltä, että äidin mielenterveys menee edelle. Ja että tärkeintä on, että lapsi saa ruokaa tarpeeksi, ja tässä meidän tapauksessahan se joka tapauksessa saa noin puolet kuitenkin äidinmaitoa. "Ruokkiminen ei ole sama asia kuin äitiys" ja "Sinä olet maailman paras äiti Saimalle", sanoi neuvolantäti. Minä tietysti sitten (ylläri) itkin. :)
(Aion kirjoittaa myös omassa blogissa imetyksestä lähiaikoina, jahka jaksan ja kerkiän.)
Lähetä kommentti