Yllätyksiä

Pöppiäinen nukahti päiväunilleen joten kunnostaudun kirjoittamalla tänään kaksi postausta. Minun on jo pidempään pitänyt kertoa asioista joista olen yllättynyt Pöppiäisen syntymän myötä. Suurin osa näistä asioista on sellaisia mitä olen kyllä luullut tietäväni jo ennen lasta, mutta lapsen myötä olen huomannut etten oikeastaan ole tiennyt mitään tai ainakaan ymmärtänyt asioita ihan kokonaan.

Synnytys
No synnytys kaikkinensa oli jotain mitä en kyllä ollut osannut kuvitella. Sekä hyvässä että pahassa. Kivut olivat paljon suuremmat mitä osasin odottaa, mutta koko homman ihmeellisyys oli jotain vielä enemmän. Jotenkin se synnytys vaan on niin maaginen ja alkukantainen asia, että vaikka se oli ihan hirveää niin silti siitä jäi hirveän hyvät muistot. Todella erikoinen tapahtuma siis ja olen tyytyväinen ja iloinen että olen saanut kokea sen ainakin kerran.

Kasvu
Tästä kirjoitinkin jo tuohon aikaisempaan postaukseen. Lapsen kasvun ja kehityksen vauhti on uskomattoman hurjaa. Ja oletan, että tuleva vuosi on vielä hurjempaa tämän osalta. Todennäköisesti yllätyn silti vauvan kehityksestä päivittäin.

Nukkuminen
Jostain olin saanut käsityksen, että vauvat järjestään huutavat yöt tai ainakin kukkuvat ja syövät kahden tunnin välein. Meillä tämä ei ole pitänyt paikkaansa lainkaan, vaan Pöppiäinen on alusta asti nukkunut yönsä yhdellä syötöllä ja nyt jo usein kahdestatoista kuuteen aamulla, eli oikeastaan ilman yösyöttöä. Nukkumaan meno on ollut kohtalaisen helppoa. Tässä asiassa oli kyllä oikein mukava yllättyä =)

Rutiini
Yllättävää on ollut myös se miten nopeasti vauvanhoidosta on tullut rutiinia ja miten rohkeasti olen uskaltanut vauvaani hoitaa. Pelkäsin, että en osaisi tai uskaltaisi ottaa päävastuuta vauvasta, sillä minulla ei ole ollut mitään kokemusta vauvanhoidosta. Ennen Pöppiäistä en ole vaihtanut yhtään vaippaa. Noh, nyt voin jo todeta, että eipä sillä ole ollut mitään väliä. Ehkä siitä on ollut jopa hyötyä, sillä on ollut helppo antaa miehelleni tilaa olla isä ja opetella vauvanhoitoa kun itsekään en ole ollut mikään pro.

Sitovuus
Tottakai tiesin, että vauva tarvitsee minua 24h/7, mutta silti se sitovuus ja paine mitä äitiys on tuonut tullessaan on päässyt yllättämään. Ja se miten sidoksissa tunnetasolla olen vauvaani. Tämä on myös aika ahdistavaa (mikä sekin on tietyllä tavalla ollut aika yllättävä tunne). On ollut päiviä kun toivoisin miehen ja Pöppiäisen lähtevän tunniksi jonnekkin, että saisin nukuttua päiväunet. Jos he ovat toisessa huoneessa en osaa rentoutua vaan olen ikäänkuin hälytysvalmiudessa vauvalleni. Tuntuu siltä kuin minuuteni olisi sulautumassa pysyvästi johonkin metrin mittaiseen rääpäleeseen, joka on iilimadon tavoin aina kiinni minussa (vaikka ei fyysisesti läsnä edes olisikaan). Tämä jatkuva sitovuus, vaativuus ja vastuu on ollut välillä hyvin uuvuttavan tuntuista. Tämä kaikki on yllättänyt minut, sillä olin kuvitellut että uupuminen johtuisi vauvan huudosta ja huonosti nukutuista öistä.

Rakkaus
Tämä on yllättänyt minut myös täysin. Oletin tietysti rakastavani vauvaani ylikaiken, mutta en pystynyt kyllä ennen lastani kuvittelemaan mitä se tarkoittaa. Rakkaus käsitteenä on saanut uuden määritelmän ja uudet mittasuhteet. Rakkaus vauvaani kohtaan on jotain hyvin erilaista mitä tunnen miestäni kohtaan. Minut yllätti tunteen voimakkuus ja puhtaus. Rakastan Pöppiäistä niin suunnattomasti, että hänen katsomisensa saa aikaan lähes fyysisen reaktion minussa (hormonit tietysti voimentavat tätä tunnetta). Rakkauteni vauvaa kohtaan on kovin pyyteetöntä (toisin kuin miestäni kohtaan =)) Pöppiäisen täytyy vain olla olemassa ansaitakseen rakkauteni. Hymy aamulla on vain plussaa. Tuntuu uskomattomalta, että voin tuntea jotain näin käsittämättömän vahvaa jotain noin pientä ja avutonta olentoa kohtaan, jonka olen tuntenut vasta muutaman hassun kuukauden.